Lonely Reader

Oi joi. Tässä se nyt oli. Ihanan kirjasarjan viimeinen osa ja luettuna. Olisinpa voinut säästää sitä tai en olisi lukenut kirjaa ollenkaan. Silloin tämä ainutlaatuinen kokemus olisi voinut säästyä. Nyt se on koettu. Täytyy sanoa että olen hiukan pettynyt ja vihainen itselleni siitä, että olen pettynyt.

Älkää nyt ymmärtäkö väärin. Kirja oli mahtava ja ihana ja kaikkea mutta kun se oli lyhyt, viimeinen puolijumalista kertova kirja ja minä kun niin tykkään heistä ja Nicosta ei kerrottu paljoa.
Totta kai hän sai omat luvut Reynan kanssa mutta hän ja Solace jäivät taka-alalle. Spoilasin ennen kirjan tuloa itseäni. Englanniksi tosiaan ja siellä oli juttuja Nicosta ja Willistä. Niitä ei kirjassa ollut. Mistä lie hän on ne saanut. Ne kuulostivat niin paljon Rickiltä että ei hän niitä itse olisi voinut kirjoittaa. Siinäpä sitten kysymys, jos Rick kirjoitti ne, missä nuo kohtaukset ovat?

Muuten ihan mahtava kirja. Matka oli lyhyt, enää tuon Athenen merkin jälkeen, ne vaarat olivat pieniä ja määränpäähän kesti niin vähän aikaa. Tuli melkein tylsäksi. Ei kannattanut venyttää mutta olisi sitten kannattanut jättää kaikki ihanat ja vaarallisimmat viimeiseen. Mites sota? vrm kiinnostaa. Eipä mitää. Kaikki olivat valmiina eikä kunnollista sotaa edes syttynyt. Octavianus keräsi vaikka mitä sekasikiöitä armeijaansa ja niitä ei edes tarvittu/tapettiin melkein heti. Gaia heräsi. Yllätys yllätys. Miten kahden puolijumalan verta päätyi maahan olikin sitten se hauskempi juttu. Jumalat tulivat apuun ja silti kaiken sen jälkeen olivat täysin idiootteja yhä silti. Gaian tuhoaminen. Niin sekin tähän. Kuinka kauan kesti tuhota titaani Kronos. Aika monta sivua. Entä maanjumalatar Gaia. Yksi tai kaksi sivua. Voi voi. Siinä se ainoa surullinen juttu vaikka Gaian kanssa menehtyi pari ylimääräistäkin oli se, että juuri Leo uhrautui. Valapattoa ei enää näy. Että sinun piti mennä lupaamaan Kalypsolle Leo. Että sinun pitikin. No mutta odottakaahan vain. Ei se Leon tarina kuitenkaan siihen loppunut. Percy ja Annabeth pääsivät yliopistoon ja sodan jälkeen voivat vihdoin viettää "tavalllista" elämää. Nico nosti "Kissan pöydälle". Englanninkielinen ilmaisu parempi. Mutta siitäkin ongelmasta päästiin. Ihana, erityinen mutta lyhyt. Miksei voinut lopussa olla epilogia vaikka 5 vuoden jälkeen? Ehei. No. Ihana kirjasarja loppui. Itken täällä silmät päästäni tämän takia. Ilosta ja surusta mutta sillä välin lukekaa te muut tämä. Paras ikinä. Muiden Rickin kirjojen kanssa tietenkin ;)

Enpä jaksa taaskaan tehdä kaikkiin erikseen niin viimeiseen sitten vain ja tähän sellainenkin etten tee kakista vain tästä koska on niin pitkä aika kun ne muut luin, enkä muista enää niin kunnolla ja ajatukset niistä ovat jo kadonneet.
Ensin nämä pettymykset.
1.Kun Lehtilammelle sanottiin, että hänen polkunsa olisi erilainen, jota vain harvat parantajat ovat kulkeneet, luulin.. Kröhöm. Toivoin sen tarkoittavan, että hän olisi voinut olla varissulan kanssa ja saanut pentuja mutta ei... Tylsää. Ei se hänen polkunsa niin erilainen ollut.
2.Sitten, viimeinen osa, loppuhuipennus kenties?, Finale.. Ehei. satunnaisia pieniä kahakoita eikä suurta lopputaistelua.
3.jaa siinä ne.. ei kun ei. Loppu kesken. Rauha on saapunut. Vautsi vau. entä epilogi? jotain? mitä tahansa? ei.. Tulitähti pelastui, Vatukkakynsi ei petturi, pelastikin ja vastusti isäänsä. (Spoileri):D

Sitten hyvät.
1.Loppu onnellisesti ja idea jatkui ilman katkeamisia tai virheitä
2.Erin teki joistain kohdista niin tunteelliset ja aidot, että alkoi itkeä hahmojen mukana vaikka ne olivat kissoja eivätkä edes aitoja. :´(
3.Sopu tuli. Ei tullut sellaisia: "Ei nyt nuo eivät kuulu yhteen vaan hän menee tuon kanssa ja tuo tuon. He eivät sovi ja et kyllä nyt lähde/kuole/mene minnekään."(Paitsi lehtilampi)

Kaikin muin puolin aivan mahtava kirja/kirjasarja
Oli aivan ihana ja suosittelen. Harmi ettei edelleenkään jatku tai tule epilogia loppuun. Etsijöiden vikaa osaa odotellen ja sitä missä ne kolme kisua seikkailee niin sitäkin kirjasarjaa. En muista mutta sotureita hekin. xD

Jaah. Mites tämän aloittaisi? Kirjoja/osia on niin monta etten jaksa jokaiseen kirjoittaa jotain vaan kirjoitan tänne vikaan kaikista jotain. Ensiksi tämä kirjailija oli täysin vieras minulle. Ei aiempia kirjoja, ei mainintaa muissa kirjoissa, blogeissa yms. Kirjamessuilla näin sivusta vilauksen ja sanan veri. Tuo yksittäinen ja korostettu sana kiinnitti huomioni. Päättelin siis, että kirjan täytyi kertoa vampyyreistä tai ainakin lähelle. Luin takakannen ja kiinnostus heräsi. En ostanut kirjaa omakseni koska laatu ei ollut taattu. Lainasin siis kirjastosta.

Sookie oli itsenäinen nainen, mutta ei tavallinen. Hänellä oli oma "vammansa". Nimittäin ajatustenluku. Hän pystyi lukemaan ihmisten ajatukset. Vähän aikaa sitten vampyyrit olivat astuneet julkisuuteen ja eräs heistä käveli juuri baariin missä Sookie työskenteli. Hän ei ensimmäistä kertaa elämässään pystynyt lukea jonkun ajatuksia ja oli innoissaan siitä. Tämä vampyyri oli Bill Compton. Sookien ensirakkaus. Myöhemmin esille tulevat Eric Northam, John Quinn ja jo alussa Sam Merlottes. Kaikki nuo miehet liittyvät Sookien rakkauselämään ja tulevat mullistamaan hänen normaalinkin elämänsä lopullisesti. Sookien ensimmäinen väärä miesvalinta kuljettaa hänet väärälle ja vaaralliselle polulle, joka on kuitenkin se oikea. Sookie kerää liudan vihamiehiä. Vahingossa vai ei? Onko sillä väliä? Kirjat kertovat siis Sookien elämästä ja kun lukee ensimmäisen ja viimeisen osan huomaa miten hänen elämänsä on mullistunut. Jokaisessa osassa on joku salajuoni ´tai joku tahtoo tappaa Sookien. Ja vasten tahtoaankin, Sookie vedetään mukaan jos jonkin sortin yliluonnollisten olentojen soppaan. Niistä hän selviytyy parhaansa mukaan ja apua hän saa useasti.

Charlaine on saanut muutoksen hyvin näkymään ja erot huomaa. Jokaisessa osassa on jokin salajuoni, joka paljastuu vasta lopussa. Kenties tylsää kun joka osassa mutta ei. Charlaine on saanut ne nivottua yhteen kirjan oleellisen tarinan kanssa, Sookien elämän. Hienoa työtä ja vaatii aikamoisen salapoliisityön jotta saisi juonen selvitettyä ennen kuin se paljastuu. Kannattaa lukea. ;)

Tässä huomasin, että olin kuin olinkin antanut ensimmäiselle osalle arvostelun. Kappas. No mikäs siinä.

Syy miksi annoin tälle kirjalle 3 tähteä, on monimutkainen. Tarinan henkilöt eivät ole kovin eläväisiä ja joskus kirjailijan tuoma tunnelma latistuu liiaallisen hempeilyn tai ennalta-arvatun kohtauksen takia. Sookie on, siis oli aluksi kiinnostava henkilö. Luulin ja sain sellaisen kuvan, että hän olisi ollut itsenäinen ja fiksu. "Vammansa" kanssa on varmasti hankala elää mutta Sookien suhtautuminen elämään oli jotenkin epäaitoa. Bill:kin oli aluksi aivan ihana ja vaarallisen tuntuinen vampyyri, johon ihastuin heti mutta lopussa hänen omistushalunsa ja joskus välinpitämättömyys kävi hermoille. Hän piti Sookieta omanaan mutta jätti tämän yksin vampyyrikamunsa kanssa, joka ei edes lopussa suojellut Sookieta. On ironista ja tekopyhää väittää jotakuta omakseen ja hylätä sitten moneksi päiväksi.Sookien kaverit olivat tavallisia ihmisiä siellä täällä. Edes murhista ei tehty niin kinnostavia. Jason alkoi tuntua todellisimmalta ihmiseltä koko kirjassa. Samin muodonmuutostaito oli hiukan yliampuvaa sen verran, että hän hän olisi voinut kertoa siitä aikaisemmin tai käyttäytynyt edes hiukan epäilevästi. Kunnes hän paljasti sen, Sam oli vain tavallinen mustasukkainen pomo. Tarina oli ihan hyvä ja kuvailu menetteli. Oli kirjassa hyvääkin mutta ei 4 tähden arvoista. Jospa muut osat olisivat parempia. Luin muitten takakansia ja oli kyllä raivostuttavaa, että Bill ja Sookie aikovat erota koska ei Eric ole sen parempi vaihtoehto. Ainakin tässä ensimmäisessä osassa hän oli aika moinen kusipää tai vähintäänkin idiootti.
Okei nyt menee ankeaksi. Totta kai tässä kirjassa on paljon hyvää. En olisi muuten antanut 3:sta. Hahmojen kuvaus, tai ainakin muiden paitsi sookien koska minä kertoja, oli mahtavaa ja eläväistä. Tausta ja tunteet toivat lisäpisteitä ja joissain kohdissa pelkästään ne toivat yksin kohtauksille luonnetta ja paransivat niitä. Ei vertoja Billin ja Sookien intiimikohtauksille paitsi muut muiden kirjojen samat kohtaukset ;) niitä oli aika paljon mutta kuten Bill sanoi, Sookie oli himoittava. Niitä olisi kyllä voinut vähentää mutta mukavaa romantiikkaa toi muuten näin karmivaan kirjaan. En vieläkään saanut selville kuka Bubba oikeasti oli tai miltä hän näytti. Se jäi vaivaamaan. Kertokaa joku minulle huolimattomalla mutta ahneelle lukijalle kuka hän oli. Bilillä oli huomattavia ystäviä mutta mitä hän kaltaisilleen voi. Rakkaus muuttaa. Kenties hänkin oli tuollainen kunnes halusi elää valtavirrassa, kunnes tapasi Sookien. Myös se tuo plussaa ettei minulla ollut aavistustakaan kuka tappaja oli kunnes se paljastettiin. Niin ei käy usein ja plussaa siitä. MUTTA miinusta siitä, että sitä ei olisi voinut edes arvata sen takia ettei ollut mitään, edes pientä vihjettä tai ohjausta siihen henkilöön kuka sen teki. Pitäisi olla edes jotain eikä vain tuulesta temmata joku joka vihaa vampyyrejä ja Sookieta. Sillä heitä oli monta. Olisi edes pieni vihje. No mutta nyt minä jauhan siitä.
Siis hyvä kirja, hiukan huonoja kohtia, aion lukea ainakin toisen osan ja katsoo mihin se johtaa. Kannattaa lukea jos pitää vampyyreistä, niiden todellisesta luonnosta eikä mistään kilteistä, ihmisten kanssa sulassa sovussa/piilossa elävistä. TAI yliluonnollisesta, rakkaus, jännitys jutusta. Ei mikään salapoliisidekkari tai kauhukirja vaan jännitys, romantiikka.
Onnea! ps: voit jäädä koukkuun jos olet oikein kunnon vampyyrifani

Ei ei ei ei ei. Mainitsinko jo , että EI. Voi vitsit. Nyt ei voi muuta toivoa kuin, että jatkoa ilmestyisi ja pian. Ei kestä tätä tuskaa. Voih siis päivässä lukasin läpi ja jokainen sana, jokainen tavu houkutteli. Aivan ihana osa.

Ensinäkin miksi tuoda kreikan mythologiaa yhtäkkiä keskelle sarjaa kun muissa on ollut kyse vain ja ainoastaan suomesta. Miksi änkeä mukaan jotain sellaista? Kysynpähän vaan. Pidän kreikan mythologiasta tai oikeastaan kaikesta mythologiasta mutta tähän sitä ei olisi tarvinnut laittaa. Meni sekaisin heti. Sitten henkilöistä. Mitja oli.... no Mitja. Täydellinen veli Raisalle. Jotenkin heidän luonteensa ja tapansa sopivat yhteen niin hyvin. Raisa taas oli hyvä että lopetti opinnot. Kun tuntee ettei sovi joukkoon ei sitten kannnata jatkaa. Sama henkilö on/oli kuin kaksi osaa sitten Tämä daimon juttu ei vain oikein iskeytynyt päähän. Ajattelin aina , että Raisa (ja Mitja) olisivat ainoata laatuaan mutta että heitä onkin monta ei vain sovi kuvailuun. Konsta ei millään löytänyt muita nopeasti tai edes vähän ajan päästä vaan vaikka etsi kauan. Ei edes pientä vihjettä. Hiukan epäuskottavaa. No saari aivan ihana tekisi kyllä itsekin mieli asua siellä ja se vapauden tunne. Aah. Kyllä sinne haluaisin. En ole vieläkään päässyt oikein jyvälle tuosta daimon jutusta. Vieläkään. No sitten on Nico. Hänestä olisin halunnut lukea enemmän ja voi kumpa Raisa olisi sopinut hänen kanssaan sillä jotenkin Nicosta oli hauska lukea samaten se että muissa osissa hän oli suuressa roolissa nyt tuskin edes paria virkettä hänestä. Regina oli ärsyttävä jo silloin ensimmäisen kerran kun luin hänestä eikä hän muuksi muuttunut. konstan tyly asenne Raisaa kohtaan ihmetytti mutta loppujen lopuksi oli ollut silti kysymys heistä. Mikael taas. Olen samaa mieltä kuin Raisa. Ei ole rumentunut vähäänkään. Päinvastoin ei sinne päinkään. Hän oli aivan yhtä jumalainen kuin ennenkin tosin muissa osissa hiukan erillainen. Etäinen tai omahyväinen. En osaa selittää sitä mutta tässä osassa hän tuntuu olevan oma itsensä. Oma hän se miksi kuvittelisin sellaisen miehen olevan. Enemmän avoin ja rento. Komea tietysti. Ja lopussa kun hän paljasti kaulansa Raisalle. Jotenkin niin paljon romanttisemoaa kuin kynttiläillallinen tai tai intiimimpää kuin seksi. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Iski niin täysillä tunteet tuossa kohdassa että vieläkin sydän pamppailee hulluna. Juoni sujui hyvin ja tajusi missä mennään. Pari tylsää kohtaa sivuutan kyllä kintaalla. Niin pieniä ja välinpitämättömiä... hetki ei nyt on väärä termi. No mutta ymmärrätte varmaan. Jatkoa on pakko tulla tai en kestä. Jaah huhhuh herttileijaa. Juuri luin että tulee. Mikä helpotus. Suuri kivi vierähti pois sydämmeltäni. Nyt on vain sitten kidutusta odottaa sitä seuraavaa osaa. Mutta kaikin puolin ehkä paras tähän mennessä. Oli asioiden perillä ja lukeminen sujui vaivatta. Jotenkin tämä osa oli se oikea. Kuin sarja olisi vasta "alkanut" tästä muttei kuitenkaan. Kuin kaksi ensimmäistä kirjaa olisivat olleet vain hiukan pidempiä epilogeja. Tai ei mutta tässä osassa tämä sarja vasta herääkin eloon. Ei muuta sepitettävää ja epäselvää tunteen purkausta ja kirjoittamista. Olen puhunut :D

Kun tätä kirjaa aloitin en ymmärtänyt suurinta osaa tästä teksistä. Se alkoi jotenkin sekavasti ja kuin siitä puuttuisi pari sivua ennen tuota alkua. Lopetin siis lukemisen ja kirja jäi hyllyyn joksikin aikaa kunnes sitten kerran mietiskelin, että mitä lukisi ja näin tämän. No muitakaan ei ollut joten aloitin lukemaan. Kun pääsin vauhtiin ja rupesin ymmärtämään kirjaa ja sen tapahtumia niin luin sen aika nopeasti. silti kuitenkin loppu jäi hiukan avoimeksi enkä ymmärtänyt siitäkään paljoa. Se saattaa tosin johtua siitä, että halusin tietää mitä tapahtuu ja luin sen niin nopeasti mutta pari kertaa sain lukea ennen kuin ymmärsin mitä TODELLA tapahtui.

Jacob on siis aivan ihana ja no ei nyt voi sanoa rehti mutta luotettava ja uskalias sekä lojaali. Hän uhrautuu vaikka itse oman pikkuveljensä puolesta ja käy läpi vaaroja ja etsii erillaisia myyttisiä taikakaluja muille. Jotenkin noin urhea mies on vain niin ihana. Kettu taas. en ymmärrä miksi tytön nimi on kettu. No hän on aina välillä kettu ja välillä tyttö mutta eikö hänellä ole muuta nimeä? ja enemmän kuvailua hänestä kun hän on ihminen kiitos. Will taas on perus hiukan hölmö ja utelias pikkuveli, joka haluaa tietää kaiken ja joutuu usein vaaraan ja vaarantaa muittenkin hengen. Silti kaikki rakastavat häntä. Kirjan tapahtumat kuitenkin yleisesti sujuvat joutuisasti ja kirjaa on ihana lukea. Juonenkäänteitä ei kaikkia keksi ennenkuin ne ovat jo tapahtunut ja koiperhosta en aavistanut ollenkaan. Luen toden totta kakkososankin. Saa nähdä selviääkö rohkea ja uljas Jacob Reckless Sysihaltiattaren kirouksesta. ;)

Siis mitäs tässä nyt voisi sanoa? Jotenkin tuntuu, että Rickin teokset vain paranevat osa osalta. Vuosi tässä tulikin odotettua sen jälkeen kun olin Athenen merkin lukenut. Kuukaudet vierivät joskus niin hitaasti etten meinannut kestää. Kavereistakaan ei ollut apua sillä he eivät ymmärrä innostustani Rickiin tai ylipäätään kirjoihin. Heistä luen liikaa ja olen aivan hirmuinen kirjafriikki. Ehkä olenkin mutta tukea tämän odottelussa olisin kaivannut. :( Kun olin saanut tiedon, että kirja on vihdoin ilmestynyt odottelin suomalaisen kirjakaupan ovilla kirjaimellisesti kun ne aukaistiin. taisivat myyjät hiukan ihmetellä ja luulla kahjoksi. Täytynee rangaista itseäni kuitenkin siitä etten muistanut tänne heti tämän saatuani ja luettuani niin tulla kommentoimaan.

Ah taas kerran oli koukuttavaa luettavaa ja oli pakko lukea tauotta vaikka ulkona oli kaunis ilma. Annabethin kekseliäisyys ylitti taas itsensä. Ilman häntä he eivät olisi selvinneet. Samoin ilman Pervcyn taitoja ja kestävyyttä he olisivat menehtyneet. Annabeth piti heidät oikealla polulla ja Percy piti heidät hengissä. Täytyy ihmetellä miten Nico oikein selvisi sieltä hengissä vaikka obnkin Haadeksen lapsi. Siitä päästäänkin Nicoon. Voi voi. Cupidon kohtaaminen ja asían tunnustaminen ei tainnut olla helppoa. Ei sitä olisi ainakaan itse arvannut. Vaikutti niin normaalilta alussa. Joskus rakkaus on petollisempaa ja tuskallisempaa kuin kuolema. Frankin muutos jäi TODELLAKIN vähemmälle. Se harmittaa ja Hazelin Magian hallinta. Hyrr. Ei sovi hänelle ei sitten ollenkaan. Piper ja Jason jäivät hiukan taka-alalle ja se harmitti mutta vain hiukan. Jason ei ole lempityyppini. He eivät tehneet mitään suurta tai jännitävää ainakaan hirveästi. Kenties he tulevat Olympoksen veressä enemmän esille. Leo taas. Hänen ritarillisuus ja urheus nostivat häntä arvoasteikossani monta pykälää. Aivan uusi puoli nähtiin hänessä. Totta kai tiesin, että hän on myös tällainen mutta aiemmin se ei ole tullut esille näin hyvin. Kalypso odottaa varmasti innoissaan ja jotenkin sulosta, että hän lopussa ihastui Leoon vaikka oli luvannut ettei ihastu. Kuka nyt Leoa pystyy vastustamaan. ;)

Upeat viisi tähteä joudun taas antamaan upealle ja HYVIN koukuttelevalle kirjalle. Aplodit Rick.

Näistä erin hunterin soturikissoista on alkanut tulla tylsiä. Ainoa mikä pitää minut lukemassa niitä on kisojen väliset siteet ja ihastukset. On jännittävää tietää ketkä ovat yhtenä hetkenä pari ja jo toisena hetkenä eronneet. Myös salaiset ihastukset ovat kiinnostavia. Ne tuovat kirjoihin mukavaa särmää. ja onhan näissä kirjoissa muutakin joka pitää minut mukananaan.

Tässäkin kirjassa Oravaliito ja vatukkakynnen väliin iskeytyy kiila. Siitä saa syyttää Haukkahallaa, vaiko onko eron syynä kuitenkin vatukkakynnen ja haukkahallan yhteinen isä. Myrskyklaanin entinen varapäälikkö Tiikerikynsi, joka kylvi tuhoa ja kaaosta metsään juonitteluillaan. Heidän lapsinaan kaikki muut näkevät heissä heidän isänsä ja pelkäävät että he anastavat vallan ja juonittelevat kaikkien kissojen päänmenoksi. Myös varissulan rakkaudentunnustus parantajaa kohtaan järkyttää heitä molempia. Mutta nyt Kissat ovat päässeet uuteen kotiin ja he joutuvat erottautua uusista ystävistään ja palata omiin klaaneihin. Pian omat klaanit etsivät itselleen sopivan paikkansa. Reviiseistä käydään kiistaa, klaanin johtajuudesta käydään kiistaa ja vielä monta asiaa puuttuu jotta koti tuntuisi heistä kodilta, Löytyvätkö puuttuvat palat vai ei? Valtataistelu on hurja. "Veri verta vuodattaa ja järven vesi punertuu". tähtiklaani opastaa heitä parhaansa mukaan heidänkin keinonsa ovat rajalliset vielä uusilla metsästysmailla.

Uusissa profetioissa ei kyse ole enää tulitähdestä vaan niistä kuudesta kissasta jotka vaelsivat mäyrän luokse ja toivat klaanit uuteen kotiin. Vaikka heitä onkin nyt vain neljä, he silti ovat yhä kuuden piiri/ryhmä. kuitenkin pääosassa on edelleen myrskyklaani ja hyvä niin koska jos kaikkia eri klaaneja kuvailtaisiin vähän väliä menisi jo sekaisin. hyvä kirja ja kirjastosta tarttuu yhä mukaan luettavaksi.