Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Olipas melkoinen tuotos. Oikeastaan vähän mietin, että laskeeko tätä edes romantasiaksi, vai enemmänkin fantasiaksi, jossa on romanttisia elementtejä. Ei tässä kuitenkaan mihinkään täydelliseen rakkauden läiskeeseen päästä kuin ehkä vähän kirjan loppupuolella.

Hyvä herra, olen töissä!

Olen kuunnellut nyt noin puolet kirjasta ja täydet 10 pistettä tähän mennessä. Äänikirjan lukijat ovat miellyttävät ja pidän erityisesti päähenkilöiden vuorottelusta. Huumori on osuvaa, päähenkilöiden välinen kommunikaatio nasevaa ja  sisäiset pohdinnat hmmm...niin ihanan noloja. 

Viihdyin paljon paremmin kuin esiosan kanssa! Mutta millä hinnalla? Neljä ja puolisataa sivua myöhemmin mä tiedän tästä maailmasta ja juonesta vähemmän kuin silloin, kun aloitin. Todella paljon ongelmia ja TODELLA paljon hyvää materiaalia, hämmentävässä paketissa.

Satukirja nuorille aikuisille!

Kirja kehrää sadunomaista tarinaa, josta nauttii parhaiten, kun ei odotakaan siltä mitään sen suurempaa.

Pidin siitä, että kirjassa hyvän ja pahan vastakkainasettelu ei ole niin yksiselitteinen kuin perinteisesti fantasiassa. Jokainen voi tehdä väärän valinnan, joka johtaa kyseenalaisiin lopputulemiin.

Rehellisesti, ihan kamala kirja. Tän lukemisessa loppuun kesti viikkoja, tarina eteni niin hitaaaaaasti. Päähenkilö oli mitäänsanomaton, järjen juoksun puutteesta puhumattakaan. Viimeisetkin sivut kirjasta oli tylsyyden kyllästämiä. En voi missään tapauksessa suositella.

Pidin todella paljon englanninkielisestä versiosta ja halusin ihan mielenkiinnosta lukea tämän suomeksi, että miten se mahtaakaan taittua meidän omalla kielellä. Noh, taittuihan se. Jotenkin. Kyllä silti pakko sanoa, että englanniksi tämä vaan toimii täydellisesti, suomeksi ehkä vähän notkahdellen. Täytyy myöntää, että pidän siitä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, joten pisteet siitä kotiin, että tässä ei viljelty minkäänlaisia lemmenvaltikka-termejä, jos tiedätte mitä tarkoitan. Kröhm. Kirjassa olleet vitsit toimi jotenkin paremmin englanniksi ja olin ehkä vähän katkera, että eräs hauska kohta oli suomennettu eri tavalla kuin se oli kirjassa, vaikka sen olisi voinut suomentaa sanasta sanaan käyttämällä vaan kirjassa mainittuja englanninkielisiä termejä. Mutta niin, kyllä tämäkin vähän nauratti ja viihdytti, ehkei vaan samalla tavalla kuin alkuperäinen versio. Hienoa kuitenkin, että tämänkin genren kirjoja on alettu suomentaa vaikkakin minua vähän jänskättää kärsiikö tämän kirjan hienous jos ensilukijat lukevat sen vain suomeksi. Aion silti hankkia hyllyyn kaikki suomennoksetkin, on tämä sen verta sen arvoinen sarja.

Tästä kirjastahan on kohistu jo kauan ennen sen suomennosta vähän siellä sun täällä, ja siis tästähän julkaistiin aivan uskomattoman kaunis painos suomeksi syrjävärjäyksillä, joten päätin hankkia tämän suoraan sokkona omaan hyllyyn. Kirjassa on hyvin mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja tarina käynnistyy aika himmailematta heti alussa saaden lukijansa miettimään kaikenlaisia mahdollisia skenaarioita sille, mitä tässä voikaan tapahtua. Maailmaa rakennetaan aika mallikkaasti läpi kirjan, se tutustuttaa lukijaansa erilaisiin kaupunkeihin ja kyliin, kouralliseen erilaisia petoja ja toiseen kouralliseen värikkäitä henkilöhahmoja, ja vaikka välillä kirjan sivuilla kuohahteleekin niin jännittävimmät asiat alkavat mielestäni tapahtua vasta kirjan loppupuolella. Sen enempää paljastamatta "pääparin" välinen naljailu on jotenkin äärimmäisen viihdyttävää luettavaa ja onhan siellä niitä ah-niin-kiellettyjä tunteita. Kirjan asetelma lähtee liikkeelle vähän erikoisemmalla asetelmalla, mutta edetessä lukija alkaa tehdä vähän omia pohdintojaan ja muistan elävästi kirkaisseeni lukiessani, että "minä arvasin!" kun juoni alkaa edetä ja salaisuuksia paljastua. Ja loppuhan meni tietenkin ihan itkuksi ja vielä sen jälkeen sain loksautettua viimeisillä sivuilla leukani lattiaan. Selkeästi tässä on vielä vaikka mitä tulossa, luen ehdottomasti myös jatko-osan. Ihan hyvin kirjoitettua fantasiaa, joka pitää otteessaan vaikka välillä polkeekin vähän tasaisemmalla tahdilla. Ei nyt ehkä ihan miun suosikkisarjoihin (ainakaan vielä) hyppää, mutta lähellä ollaan. Seuraavaa odotellessa!

Uutus pääsi heti lukulistalle ja tällä kertaa todellakin luin kirjan, koska äänikirjan lukija kävi hermoilleni. Näin ei ole käynyt koskaan aikaisemmin.

Mutta itse kirjaan! Tarina on melko perinteinen. Enemies to lovers -tyyppinen kehys, josta aloitetaan juonien punonta. Alku on jopa hieman mitäänsanomanta. Kerronta on kyllä sujuaa, mutta tapahtumia ja tarinaa pohjustetaan liiankin huolella. Romantiikkaa on vähän ja huumoria ei lainkaan. Henkilöhahmot olivat sinänsä ihan kivoja, mutta eivät ole lukijan kiintymyksen arvoisia. Säpinää saadaan loppua kohti, jolloin tiedossa on vauhtia ja vaaratilanteita. Jatko-osa nimeltään "Kottaraisten riitti" tulossa syyskuun lopulla!

Leonora Carringtonin Kuulotorvi on vanhojen naisten voimaannuttava romaani. Päähenkilö on 92-vuotias huonokuuloinen nainen, joka kuulotorven saatuaan saa tietää joutuvansa hoitokotiin. Hoitokoti on sinänsä aika fantastinen, sillä jokainen asukki asuu omanlaisessa mökissä, esim. kengässä, synttärikakussa tai näköalatornissa. Muutoin hoitokoti ei ole kovin hyvä paikka, joten iäkkäät naiset alkavat kapinoida. Naiset, jotka sukupuolensa vuoksi on työnnetty syrjään ja vielä toisen kerran ikänsä vuoksi.

Kingin varhaiset novellit 70-luvulta ovat pääsääntöisesti onnistuneita. Jerusalemin osa ja Yövuoro herättivät epämiellyttäviä puistatuksia eniten, mutta erityismaininnan ansaitsee myös Lopettajat Oy. Paras novelli oli mielestäni kuitenkin Viimeinen puola, jossa oli samaa herkkyyttä ihmisuhdekuvauksessa, mitä hänen myöhemmissä teoksissaankin. Kauhun sijaan siinä kuvattiin lopun elämän peruuttamatonta ahdistusta. Luin myös alkuperäisen teoksen, Night Shiftin, neljä novellia, jotka jostain syystä on jätetty pois suomennetusta kokoelmasta. Niistä One for the Road linkittyy Jerusalemin osaan ja Kingin Painajainen-kirjaan. The Woman in the Room menee samaan kategoriaan kuin Viimeinen puola. 

Väkevä debyytti. Sytytti tällaisen sotakirjallisuutta tavallisesti karttavan lukijankin. Bensana Kohon erittäin asiantunteva ote painajaismaiseen aiheeseen ja tulitikkuna värikäs hahmokaarti.

Saattaa kuulostaa hassulta, mutta olisin kaivannut hieman enemmän puhetta ja vähemmän toimintaa. Puheenaiheena sota paitsi yhteiskunnallisena ilmiönä myös henkilökohtaisena tragediana. Taistelukohtausten määrä puudutti paikoin, polki jalkoihinsa mahdollisuuden syventää pohdintaa: miksi soditaan?

(Huom: tämä arvio koskee Miekkamyrskyä kokonaisuutena)

Sarjan paras osa.

Miksi?

No, mielipiteelleni on yksi selvä syy, ja se on Martinin armoton tapa leikkiä lukijan tunteilla. Miekkamyrskyn edetessä hän toisinaan antaa lukijalle hieman siimaa ja saa tämän uskomaan, että ehkä Arya sittenkin pääsee lopulta äitinsä luo tai että Tywin Lannister loppujen lopuksi osoittautuu kunnian mieheksi – kunnes kiskaisee maton lukijan jalkojen alta jättäen tämän tyrmättynä maahan makaamaan. Toivo on kuollut, ajatteli lukija.

Stephen Kingin "Satumaa" oli monella tapaa mielenkiintoinen lukukokemus, vaikka pitkästyttäviä ja heikkoja kohtiakin tarinassa oli. Päähenkilö Charlien luonne ei tuntunut aina olevan kovin selkeä. Välillä hän oli kirkasotsainen kultapoika, välillä kliseinen sankarihahmo ja usein aika tylsä tyyppi. Kaivon pohjalta aukeava taikamaailma ei ehkä ole kaikkein omaperäisin idea, mutta silti Empisin maailma oli minusta monella tapaa kiehtova. Oikeastaan rasittavin osuus kirjasta oli sen alkupuoli, kun joutui odottamaan Empisiin pääsyä. Yleisesti ottaen tarina oli kiehtova, mutta liian pitkä ja olisi vaatinut ainakin sadan sivun verran karsintaa - tai sitten sisältöä ja vauhtia olisi pitänyt lisätä. Ihan mielelläni tämä luin, mutta ei kirja suosikkieni listalle kuitenkaan nouse. 

Alkupuolella tarinaa päähenkilöt ovat melko naiiveja mutta käyvät tarinassa läpi ihan hyvän kehityskaaren, joten lopussa pidin jo molemmista enemmän. Siinä myös auttoi varmaankin se, että nämä pääsivät viimein keskustelemaan myös tuttujensa kanssa eivätkä enää joutuneet olemaan vain tuntemattomien ympäröiminä ja suhtautumaan kaikkiin pienellä varauksella.

Miyazawa Kenjin Yö linnunradan junassa ja muita kertomuksia on hyvin erilainen kokoelma tarinoita, mitä olen lähivuosina lukenut. Satumaisia luontoon vahvasti tukeutuvia tarinoita ei ole välttämättä helppo sisäistää länsimaisella ajattelulla. Itse tavallaan luovutin ja menin mukaan vain tunnelmaan. Upposin eri aikakauteen ja erilaisiin maisemiin ja erilaiseen kulttuuriin.Tarinat eivät saaneet opettavaisia tai itsestäänselviä päätöksiä, ja vaikka pitäisin kokoelmaa lähtökohtaisesti aikuisille suunnatuksi, olisi kiehtovaa tietää miten lapsen mieli nämä tarinat kokevat. Pidin jokaisen novellin alussa olevasta Pilvi Meriluodon kuvituksesta. Ne sopivat täydellisesti tunnelmaan.

Cujo sai minut pidättämään henkeä jännityksestä, ahdistumaan äidin ja lapsen tukalasta tilanteesta sekä tuntemaan surua ja myötätuntoa hyvän koiran kohtalosta. Näiden tuntemuksien ansiosta pisteet kirjalle. Tarinassa on myös vähemmän kiinnostavia osioita, ja hitunen vihjausta yliluonnolliseen lasten tarinakaarissa. Ei parasta Kingiä, mutta silti hyvä ja mieleenpainuva.

Kun katsoin Manaajan ensimmäistä kertaa elokuvana, se aiheutti parin viikon painajaiset. Niinpä en ollut ihan varma oliko hyvä idea lukea kirja. Kirja kuitenkin osoittautui helpommaksi tapaukseksi. Vaikka monet kohtaukset olivat jo visuaalisesti mielessä elokuvan vuoksi, kirjassa oli laajemmin psykologista diagnoosia ja ennen kaikkea epäilyä. Riivauksesta ja manaamisesta huolimatta uskonnollisuus ei ollut kirjassa paatoksellista tai läpitunkevaa, mikä teki aiheesta helpomman luettavan. Kirjassa juodaan välillä jopa kahvia ja keskustellaan. Mikään helppo kirja Manaaja ei ole, se on yliluonnollista epämiellyttävää kauhua.

Kirja on spekulatiiviseen kehykseen sijoittuva tarina selviytymisestä ja yksinäisyydestä. Yhteiskunnasta eristyminen antaa päähenkilölle uudenlaisen näkökulman elämään. Yksinäisyys ilman lajitoverien seuraa on vuoroin siunaus, vuoroin taakka. Empatia ja huolenpito kohdistuvat eläimiin, mikä teki tarinasta itselleni samaistuttavan.

Vuoteen 2466 sijoittuva kertomus vakuutti heti alussa omaperäisellä otteellaan. Tarina on kiinnostava ja tempaa mukaansa, mutta vauhti kiihtyy edetessään omaan makuuni hieman liikaa, jolloin kirjan erinomainen alku menettää osan terästään. Juoni muuttuu vähitellen tavanomaisemmaksi kissa–hiiri‑asetelmaksi, jossa pahis ja hyvis ottavat mittaa toisistaan, ja mukaan nousee myös odotettuja rakkauskuvioita. Loppupuoliskoa olisi voinut tiivistää.

Kirjassa on peruskatastrofi juoni ja sen kuvailussa ei ole mitään mitä ei ennen olisi koettu ja luettu. Kuvataan ihmisten käyttäytymistä tilanteessa, jossa infrastruktuuri romahtaa. Kun ei ole sähköä, moni asia käy mahdottomaksi kaupunki olosuhteissa. Ongelmia viemäröinnissä ja juomaveden saannissa. Kauppajärjestelmät romahtavat. Tuoreruoka ja lääkkeiden saanti loppuu jne. Kaikesta tästä seuraa mellakointi ja ryöstely.

Murhabotti-sarja on ollut ihan luettava, vaikka en ole siihen varsinaisesti tykästynyt. Ihmiskontaktia välttelevä androidi vastentahtoisine tekemisineen on huvittava, mutta olisi ihan kiva, jos hänen ajatuksissaan tapahtuisi jotain muutosta, mikä pitäisi hahmon kiinnostavana. Pakoilevassa yhteydessä toimintaympäristö muuttuu ja nyt ollaan rauhallisella planeetalla, jossa on tapahtunut murha. Ihan scifidekkarin jännitystasolle tämä teos ei pääse. Kielenkäyttökin ärsyttää. Jatkan kyllä sarjan lukemista.

Tämä on ollut minulla vuosia lukulistalla. Viime syksynä uskaltauduin viimein kirjakaupassa lukemaan ensimmäistä lukua ja pidin siitä joten päätin ostaa sen. (Viime vuosi oli minulle todella harvinainen, ostin ainakin kolme kirjaa! En siis normaalisti osta niitä ollenkaan.) Helmikuussa pääsin vihdoin aloittamaan tämän ja pidin edelleenkin aloituksesta. Mutta sitten alkoi tökkiä. En millään tahtonut jaksaa lukea päähahmon tylsiä, harmaita ja ankeita päiviä töissä. Voin kuvitella mitä kirjoittaja haki tällä tyylillä takaa, mutta se ei napannut minua yhtään mukaansa. Kun sitten vihdoin viimein päästiin sinne orpokoti-saarelle, olin että vihdoinkin! Kirjoittajalla oli muutenkin tahdituksen kanssa ongelmia enkä suoraan sanoen ymmärrä miten tämä voi olla best seller, koska kirjoitus ei ole järin sulavaa. Mutta mitä pidemmälle pääsin, ymmärsin paremmin miksi tästä pidetään. Vaikka kirjoittajalla onkin kirjoittaminen vielä hakusessa, niin tarina ja hahmot ovat hyviä, minkä lisäksi (ja tämä on tärkeintä) tällä on sydäntä ja ymmärrystä kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat kohdanneet syrjintää tavalla tai toisella. Ja vaikka tässä on hyvinkin synkkiä teemoja kuplimassa pinnan alla, on tämä silti melko kevyttä luettavaa, mikä on ihan hyvä päätös kun ajattelee kohdeyleisöä (teinit ja nuoret aikuiset).

Ensimmäinen osa ei vakuuttanut, mutta pitihän jatko-osa kuitenkin kuunnella. Viikinkitarinoita ei tule liian usein vastaan.

Tarina oli parempi kuin ensimmäinen, selkeästi enemmän toimintaa ja juonittelua. Jossakin vaiheessa alkoi tuntua siltä, että olisi joutunut itsensä Shakespearen juonikuvioihin mukaan. Henkilöhahmoihin tuli hieman lisää syvyyttä, mutta ei näihin tyyppeihin kiintynyt. Viimeinen niitti oli kun päästiin saunaan. Siellähän oli siis varmaan Harvian heti/aina/jatkuvasti päällä oleva ikikiuas ja modernisti jakkarat käytössä. Varpaat jäässä ja päässä vähän lämmin. 

Otin Ikiliekin kipinän kuunteluun vähän sellaisena "välipalana" - ei suuria odotuksia, mutta toiveikkain mielin kohti uutta tarinaa. Tämän kirjan kohdalla olisi ollut bingokortti tarpeen, sen verran oli lajityypin kliseitä ja stereotypioita viljelty kirjan sivuille. Alkuaseltelmat ovat erittäin perinteiset: nuori ihmisnainen (huom. jo 20 v.), joka ei ole täysin tietoinen taustastaan ja kyvyistään, ja sitten se tumma & komea vihollisleirin edustaja. Tästäkin huolimatta tarina imaisi mukaansa. Kerronta on sujuvaa, kuvailut kivoja ja juonessakin mukavia koukkuja. Romantiikkaa ei tästä kirjasta löydy. Haikailua ja tunteiden vatvomista sitten senkin edestä. Ja kaikesta tästä huolimatta, odotan jo seuraavan osan käännöksen ilmestymistä. 

Auringon ydin lähti kirjastosta mukaan ihan takakansitekstin perusteella. Olen lukenut aiemmin yhden Sinisalon kirjan, joten aavistin, että tässä voi tapahtua mitä vain. Alkuun erilaisten kerrontatapojen sekamelska tuntui hieman haastavalta, mutta niiden merkityksen tarinalle ymmärsi melko pian. Kirja johdatti lukijaansa aika reippaallakin otteella kädestä pitäen eteenpäin ja piti niin vahvasti alusta loppuun otteessaan, että luin sen yhdessä illassa.